Ihan ekaksi annan mun tän hetkiset koordinaatit, eli Perthissä ollaan! Länsi-Australia tuli oikeestaan vähän lyhyellä varotusajalla suunnaksi, Sydneyssä ei oikeen ollut mitään meille tarjolla, niin napattiin lisävahvistuksia Perniön pojasta ja päätettiin lähteä tänne. Enimmäkseen töiden perässä ja halvempien hintojen..
Mutta palataan ajassa hieman taakse päin eli siihen päivään kun koskin surffilautaan ensimmäistä kertaa elämässäni... Aluksi olin sitä mieltä, että en aio surffata metriäkään, koska meille annettiin ajomatkalla rannalle heti luulot pois-lista, kerrottiin mahdollisista vaaroista siis. Olihan sielä kohta jossa varoitettiin haista ja oli myös mahdollista kuolla sillä reissulla. Niin ei onneksi käynyt, oletettavasti :D
Meidän surffimaisemat
Surffirannalle ajomatka kesti n. tunnin. Ekaksi meille kerrottiin tiettyjä juttuja laudasta ja sen kanssa vedessä olemisesta. Sen jälkeen vaan märkäpuku päälle ja veteen! Jaiks. Se tunne kun ekan kerran pääset seisomaan sen laudan päälle siinä aallonharjalla, on sanoin kuvaamaton! Miten voi olla mahdollista, että tällänen kömpelys kuten minä, pääsee seisomaan siinä laudan päällä? Ja pysyy vielä pystyssä useita metrejä... Tää toki onnistu koko päivän aikana ehkä n. 5 kertaa, mutta oli aivan älyttömän hauska päivä! Yks hauskimmista ever. Jos joku antais mulle ylimäärästä rahaa niin tietäisin todellakin mihin käyttäisin ne rahat... Haha.
Sydneyssä vierailtiin myös kuuluisalla Bondi Beachillä! Oli sitte pikkusen isompi ranta ja vähän enemmän porukkaa liikenteessä, eikä ranta ollut vielä edes läheskään täynnä... Ja sielä oli vähän turhan isot aallot surffaamiseen, ainakin tälle mun ammattitaidolle ;)
Tänne Perthiin saavuttiin siis reilu viikko sitten perjantaina. Sillon aamulla varattiin lennot ja lähdettiin matkaan. Sinä viikonloppuna oli jotain tosi pahasti vialla koska täällä oli KAIKKI hostellit varattuja koko viikonlopun yli. Saatiin kuin saatiinkin perjantaille yöpaikka, mutta seuraava ongelma olikin se lauantai sitten... Ei mistään yöpaikkaa :D Päätettiin sitten tsempata ja valvoa koko yö kadulla.
Ja niin me sitten istahdettiin yhdelle penkille ja vaan odoteltiin aamun tuloa. Saatiin kuitenki muutaman tunnin jälkeen huomata, että kuinka vieraanvaraisia nää aussit onkaan. Ihan sattumalta meidän ohitse kävelee tyyppi, joka on ollut juuri Suomessa vierailulla ja huutaa meille "moimoi!", tää kaverihan meni ihan sekasin kun vastattiin takasin että moimoivaan... Päästiin tän tyypin luokse sitten yöksi sohvalle, sillä ehdolla että kirjoitetaan sen rakastetulle Suomeen kirje ;) Suomeksi siis tietenkin. Se oli aika erikoinen yö, ja seikkailu. Mutta tällästähän tän matkaamisen pitää ollakin? Yllättäviä käänteitä :D
Aika täällä Perthissä on mennyt lähinnä töitä etsiessä ja ihan no "perus arkea". Pyykkiä pesty ja kaupassa käyty :D Eilen meille sattu aika hauskasti, kun törmättiin sattumalta kaupassa mieheen, jonka vaimo on suomalainen. Siinä meidän jutellessa käy ilmi tää meidän työtilanne ja hetki siitä mun kädessä on tämän miehen käyntikortti ja tieto siitä, että hän etsii työntekijöitä firmaansa. Laitettiin tälle miehelle sähköpostia, pienet esittelyt meistä jne ja nyt vaan odotellaan, tuleeko vastausta. Siitä varmaan postailen sitten seuraavan kerran, että tuleeko niitä töitä vai ei... Ei tänne oikeen erikoista, kesä tekee kovasti tuloaan ja mulla on ehkä vähä liiankin komeet rusketusrajat tullut jo shortseista ja tennareista. Perus turisti. Enpä viitti kauheesti tässä nyt enempiä lässytellä kun ei oikeen oo mitään kerrottavaa. Ainiin! Suunnitelmissa on mennä käymään tässä lähipäivinä Fremantlessa, sellanen pieni satamapaikka n. 20 min päässä tästä kaupungista. Sieltä ehkä kuvia seuraavalla kerralla, ellei niitä töitä ehdi ensiksi tulla. Välillä siihen on liian vähän motivaatiota, on vielä välillä vähä sellanen hengailufiilis. (:D) Mutta pidemmittä puheitta, loppuun kuvaoksennus ajasta Perthissä.
Kuulumisiin toverit!