It was nice to meet you OZ

Tässä se nyt on. Ohi. Loppu. Finito. The End. Aikani Australiassa alkaa vedellä viimeisiään. Muutama tunti koneen lähtöön ja puolen vuorokauden matkustus kohti Honolulua pääsee alkamaan. Sekavin fiiliksin ollaan matkassa, paljon on apauttiarallaa puolessa vuodessa päässyt tapahtumaan ja nyt on aika vaihtaa maisemaa. 
  Australiasta tuli jollain tapaa koti. Täällä tähän kulttuuriin, tapoihin, hintatasoon, rahaan (eurot on iha monopoli-rahoja) on tottunut ja jokseenkin juurtunut, ettei osaa enää ajatella muuta. Täällä minä työskentelin, vietin yhden elämäni parhaimmista ajoista ja kasvoin ihmisenä. Tätä on vaikea laittaa tässä yhtäkkiä sanoiksi, joten antaa kuvien puhua puolestaan! 

 Sydney

 Perth

 Western Australia Tour

 Melbourne

 Coral Bay

 Great Barrier Reef

 Whitsundays

Fraser Island

Canberra

Surfers Paradise

Sydney / Mardi Gras

Tässä lyhykäisyydessään pistetty pakettiin mun Ausseissa viettämäni aika. Nyyh. Paljon on vielä nähtävää tällä mantereella! I'll be back! 

 Seuraavaksi alkaakin kotimatka muutaman pysähdyksen taktiikalla. Reissua on jäljellä vielä viitisen viikkoa, uskomatonta. Tästä ajasta tulen nauttimaan täysillä! 

KIITOS AUSTRALIA! En voi muuta sanoa kuin:

Matka jatkukoon, mulla on kotiintuomisina paljon muistoja ja kokemuksia. Tätä aikaa Australiassa en tule unohtamaan koskaan! 

To be continued...

ManaLa Goon & Beachcomber

Viti Levun seikkailun jälkeen vietettiin kaksi yötä Nadissa ja varattiin paikallisen naisen kautta 10 päivän matka saarille. Tää nainen myi noita juttujansa tosi salaa muilta ja alko siinä vaiheessa vähän epäilyttämään, että mitähän sikaa säkissä sitä tulikaan ostettua. :D Mutta onneksi meitä oli kaks onnekasta tai onnetonta samassa veneessä, kirjaimellisesti. Aina pitää olla vähä ennakkoluulonen ja maalata piruja seinille, pessimisti ei pety. 

 piña colada Nadissa....

Ensimmäiseksi mentiin siis saarelle nimeltä Mana. Majapaikka oli Mana Lagoon Backpackers (hauska sanaleikki otsikossa, höhö). Sielä törmättiin 4 suomalaiseenkin, en ihan heti kuvitellut samaan sarjaan täällä törmääväni. 6 yötä siis Manassa. Pelkkää auringossa löhöämistä, vähän uimista, sateelta suojaan juoksemista, syömistä, ja mahtavasta iltaohjelmasta nauttimista. Opin ihan ylihyvän Bulatanssin, joten vapise Karman däänsfloor, mullon uudet muuuvvsit!! 

Tehtiin myös trip Castaway-saarelle, kuvauspaikkana ollut sille Tom Hanksin elokuvalle. Tän kokemuksen voisi oikeestaan tiivistää kahteen sanaan: paska reissu. Ensinnäkin kulkupeli tänne saarelle oli: soutuvene. Ilman airoja, moottori kyllä oli. Ainakin jonkun aikaa. Ensimmäinen 20min matkasta taittui oikein näppärästi siinä kauhussa kun aallot oli niin isoja että pelkäsin sen soutuveneen kaatuvan. Laurille hoin koko ajan "me kuollaan, olis pitäny kirjottaa testamentti". Veneen ohjaajan mielestä ei kuitenkaan ollut liian kova merenkäynti sille veneelle. Mä olisin veikannu toisin. No, onneksi pessimisti ei pety ja meidän veneestä pamahti moottori paskaksi. EI VOI OLLA TODELLISTA. Ei muita veneitä näköpiirissä, ei puhelimia millä soittaa, muoviastiallinen jotain työkaluja (lue: puupalikoita) joilla tää tyyppi yrittää saada moottoria kuntoon. Aallot muutaman metrin korkeita ja hai olis voinut viedä meidät mennessään ihan koska olis vaan halunnu. Ootteko ikinä ollut avuttomana soutuveneen kyydissä Tyynenmeren aallokossa? Mä olen. Enkä toiste aio. Päästiin kun päästiinkin tänne kuvauspaikalle ja kuljetta kertoi meille tulevansa hakemaan meitä kolmen (3) tunnin päästä. Siis tää saarihan oli kooltaan ihan minimaalinen. Hiekkaa ja roskaa ympäri ämpäri. Ei sitä saarta voinut edes kiertää.. Lauria lainatakseni "20 minuuttia snorklailtiin ja 2 tuntia 40 minuuttia odoteltiin kyytiä". Real Castaway experience! Hell yeah. 

Manan jälkeen olikin siis vuorossa saari nimeltään Beachcomber. Kaikki oli innoissaan siitä ruuan määrästä mitä oli luvassa, siis oikea buffet. Manassa sait yhden annoksen eteen ja sen oli riitettävä. Ja no, ruuan laatukin oli melko vaihteleva. Mutta jossain vaiheessa se hyväkin ruoka alkaa tökkiä, etenkin jos se on sitä samaa hela tiden. Riisiä, kanaa, vegecurryä, ja vähän lisää riisiä. Niin ja papuja ja porkkanaa. Haluan PERUNAA tai RUISLEIPÄÄ. Beachcomberia mainostettiin oikeana party islandina, ja sitä se varmaan onkin, sillon kun sielä on enemmän kun 10 ihmistä. Kaks ekaa iltaa uppos juomaa aika reilusti, ja oli kyllä ylihauskaa! onnelliset tunnit on erittäin petollisia... Beachcomber viihdytti meitä 3 yön verran. Hyttyset viihdytti mun vasenta kättä 50 pureman verran. Kokemuksia kokemuksia... matkailu avartaa...

Tyynenmeren paratiisi oli just sitä mitä siltä odotinkin. Aurinkoa ja turkoosia merivettä. Australia kutsuukin vielä muutaman päivän ajan ja seuraavaksi kohteena on USA, Amerikka, Jenkkilä, Yhdysvallat, Jenkit... Rakkaalla lapsella on monta nimeä! CAN'T WAIT !! 

Bula ja Vinaka!

Ja tämä kappale lisättiin 7 tuntia 32minuuttia ja 18 sekuntia ylläolevan kirjoituksen jälkeen. Tyynenmeren paratiisi ei ollutkaan aivan sitä mitä siltä odotin. Herään 5.00am jostain syystä, kattelen hostellihuonetta ympärilläni ja jotain puuttuu... MUN REPPU. Ensimmäisenä aattelen, että oon unessa ja kaikki paikat unenpöpperössä käännettyäni ympäri herätin Laurin parhaimmalla mahdollisella tavalla: "Mun reppu on kadonnu". Lauri ryhty heti tuumasta toimeen niinkun oikean ystävän pitääkin samalla kun mä vajosin epätoivoon... Repussa oli PASSI, lompakko, kaikki matkamuistot, kuvat yms... Soitin kotiin ja äitille kerroin, että kotiin ollaan tulossa! (6viikkoa reissua jäljellä, ei voi olla todellista). Vartijat, kylänmiehet kaikki etsi mun reppua, koska toisen hostellin vartija oli nähnyt jonkun kävelevän viiden aikoihin kauheella kiireellä johonkin suuntaan..ilman reppua. Olin puhelimessa ottamassa kortin kuoletusnumeroita ylös kun Lauri huutaa "SONJA SE LÖYTY!" AAAAAAAAA! Ei hitto ja KAIKKI tallessa. PASSI, LOMPAKKO, KUVAT, MATKAMUISTOT. I'm so lucky! Äitiä lainatakseni aion kyllä nyt köyttää kaiken arvokkaan itteeni kiinni myös nukkuessani, tälläsiä herätyksiä ei saa enää tulla... Mitä tästä opimme? emme varmaan yhtään mitään...

Matka jatkuu ja pääsen vielä 6 viikoksi reissaamaan, eikä kotiinpaluusta vielä tietoa!! SE TUNNE.

Viti Levu

BULA! 

Eli moi fijiksi. Tyynenmeren huudeillakin on nyt vietetty aikaa. Sydney-Nadi lento kesti n. 4 tuntia, aika kului nopeasti katsoessa ehkä parasta leffaa ikinä! Lentokoneesta kun astui pihalle, oli vastassa lämmin trooppinen ja kostea ilma, selvä paratiisin ilmasto. Tervetulonauhat saatiin kaulaamme, ja matka yöpaikkaa saattoi alkaa.

Ensimmäiseksi neljäksi päiväksi oltiin varattu FeejeeExperienceltä 4 päivän trip Viti Levun ympäri. Viti Levu siis suurin saari näistä Fijiin kuuluvista 330:sta saaresta. Luvassa siis bussissa istumista neljän päivän ajan, mutta kiva päästä näkemään myös "pääsaari".
Ensimmäinen aamu Fijillä alkoi oikeen onnistuneella aamupalalla. Saatiin nimittäin KAHVIA. Ihan oikeaa suodatinpannussa keitettyä kahvia. Eihän se siis mitään Juhla Mokkaa ollut, mutta taivas se oli kaiken sen NesCafévesisekottelun jälkeen. Sää ei ollut meidän puolella tuonakaan aamuna...ihme. No, bussi meidät nouti ja alettiin matkaamaan. Ensimmäisenä oli pysähdys paikallisessa supermarketissa. Siinä vaiheessa kyllä jo huomasin, kuinka tää mun vaaleahko hiusväri herättää huomiota. Ahdistavaa etten sanoisi. 

Sateen vuoksi ensimmäisen päivän aktiviteetteja peruttiin. Yllättävää sinänsä. Mutta jotain sentään pääsivät muut bussissa olijat kokemaan. Nimittäin sandboarding. Been there done that in WA. Mutta tällä kulttuurilla hieman erikoisemmin toteutettu, niin jätin välistä. Pystysuora rinne ei oikeen houkutellut mua luokseen. Ties keltä olis ollu nirri pois siinä vaiheessa. Sandboardingin jälkeen saavuttiin ekaan majapaikkaan; Mango Bay resorttiin. Vettä tuli kun jonkun jostain. Meillä oli Laurin kans melkonen jetlag tuosta tunnin aikaerosta niin päätettiin nukkua kirkkaasti päivällisen ohitse sateen ropistessa kivasti kattoa vasten...

Seuraava aamua alkoi taas kahvilla. TAIVAS! Päivän ainut aktiviteetti oli 3 tunnin trekking viidakossa. Ei kiitos. Mullahan ei siis ollut minkään valtakunnan trekking kenkiä, eikä kiinnostanut kertaa varten sellasia edes ostaakaan. Enkä halunnut myöskään liata mun rakkaita converseja, koska kengät tuon reissun jälkeen oli aika mielenkiintosen näköset... Jätin siis tämänkin välistä (minkälainen matkaaja...plaah) ja matkasin parin enkkutytön kanssa suoraan seuraavaan majapaikkaan, Uprising resorttiin. Ilta Uprisingissa antoi jo merkkejä paremmasta huomisesta, ja päästiin matkakumppanin kanssa pelleilemään kameroiden kanssa rannalle auringonlaskun aikaan, sekä nauttimaan ne kauan odotetut sateenvarjodrinksut. 

Uprisingista matka alkoi kohti koulu-ja kylävierailua. Ihan ylisiistiä! Sharongit päälle, koska olimme matkaamassa siihen paikkaan maata, missä ei ollut soveliasta kulkea ilman tätä mekkoa. (Mutta mitä me katottiin muita ihmisiä, niin eipä kovin monella tätä mekkoa päällä ollut..."en varmaan mee nolaamaan itteäni tuonne") No mekot niskassa mentiin sitten ostamaan jotain pientä sinne koululle. Kyniä, viivottimia, värikyniä ja kaikkea mitä nyt koulussa saatettaisiin tarvita. Tän koulun lapset ovat niiden perheiden lapsia, joiden vanhemmat eivät siis käy töissä, vaan ansaitsevat elantonsa myymällä esim katujen varsilla hedelmiä jne..
Päästiin koululle ja meille kerrottiin siinä vaiheessa, että nää lapset olis päässy jo koulusta, koska oli perjantai ja payday. Ne lapset oli siis sielä meitä odottamassa ilman lounasta yms... Tuli kamala olo. Mutta mikään ei estänyt sitä tosiasiaa, kuinka hellyyttäviä ja aitoja nää lapset Fijillä on. Saatiin kokea laulu- ja tanssiesityksiä, paljon hymyjä ja ihmetteleviä katseita. Tän vierailun jälkeen oli tosi hyvä mieli ja tuli sellanen maailmanparantaja-fiilis :D

Koululta mentiinkin sitten paikalliseen kylään vierailemaan. Osallistuttiin perinteiseen Kava seremoniaan. Tää kava on siis fijiläinen juoma, joku perinne touhu. Se tehdään jostain juuresta jota kasvatettu 4-6 vuotta ja sitten se sekoitetaan veteen ja juodaan. Ennenku pystyt sitä juomaan, pitää taputtaa kerran käsiä ja sanoa "bula". Sitten juoma kurkusta alas, kolme kertaa kädet yhteen ja sanoa "vinaka". (Kiitos fijiksi). Ja voin kertoa, että oon taas kokemusta rikkaampi. Toiste en aio tähän kyseiseen seremoniaan osallistua, melkosta kuraa oli. Siis mutaa ja vettä. Siltä se maistu. Hyi. Söimme kyläläisten kanssa lounaan ja lounaan jälkeen mentiin jokea pitkin bambuveneillä. Oli kyllä mielettömän hauskaa. Päivän päätteeksi tanssittiin kyläläisten kanssa ja sitten olikin aika lähteä viimeiseen majapaikkaan, Volivoli Beachille. 

 lounasta kylässä...

Viimeisen päivän aktiviteetit olikin mutapainotteista. Tällä kertaa ei juoman muodossa. Vaan siis mutakylpy ja kuumat lähteet. Onneksi mun matkakumppani on sen verran prinsessa ettei osallistunut tähän, joten sain todella paljon kuvamateriaalia tästä tapahtumasta! Ensiksi siis siveltiin toisemme täysin mudan peittoon. Sitten istahdettiin kuravesialtaaseen, jätettiin muta kasvoille ja sitte kuuman vedenaltaaseen pesemään loput pois. Kyllä Suomessa nostan hattua niille mutahoidoille tai mitä ne nyt onkaan. Ihosta tuli niin fressi!! Vaikka okseltavaltahan tuo näyttää sitä en kiellä... :D  Luonnonmukaisuus ennenkaikkea. Huippua oli!! 

Pääsaari koettu ja seuraavana vuorossa sitten hieman Island Hoppingia...

East Coast last part

Mutkan jälkeen Brisbanessa istuttiin taas bussiin ja kohteena Surfers Paradise. Australian kuudenneksi suurin kaupunki. (Jopa suurempi ku Canberra, muahahahah). Ensimmäisenä meitä odotti majapaikan respassa asiakaspalvelutaitoinen nainen...not. Tää nainen kirjaimellisesti heitti mua sillä maksupäätteellä, tai sillä laitteella kun kortilla maksat. :D Kuinka huonolla tuulella voi olla... Teki siinä vaiheessa mieli heittää takaisin :D Täällä kyllä huomannut, että kunnon asiakaspalvelu oikeesti tuo itellekin hyvän mielen. Se nainen kyllä anto todella "hyvän" kuvan hostellista sekä kaupungista. Huvitti tosi paljon jäädä sinne. 

Mutta Surfers Paradise - sateesta huolimatta (okei, paisto meillä aurinkoki) oikein viihtyisä kaupunki. Ainut miinus oli oikeestaan syklonin jäljiltä tuhoutunut ranta, jossa punaiset liput liehui ja Danger-, sekä Beach Closed- kyltit joka nurkalla. Rantaa ei oikeestaan ollut, tai no, oli ensin hiekkaa, sitten sellanen 1,5metrin pudotus rannalle. Se hiekka oli kirjaimellisesti kadonnu johonki. Tosi järkky näky. Muuten pelkkää plussaa Surffarille. 

Sitten päästäänkin itärannikon (ainakin meille) mielenkiintoisimpaan ja tapahtumarikkaimppaan kohteeseen. Nimittäin Byron Baylle. Mitä on Byron Baystä kuullut, niin hyviä bileitä, kaikki vaan ryyppää monta päivää putkeen, polttelee pilveä ja on krapulassa ja muutenki hullun siisti mesta. Ei mulle mitään näistä. Mitä me sitten tehtiin Byron Bayllä kaikki kolme päivää? Ei oikeesti YHTÄÄN MITÄÄN. Turha pysähdys. Satoi yötä päivää, ei ollut juhlafiilis yhtään. Muutama huomio kuitenkin: (kyllä, liikuimme hostellihuoneesta mm. ruokakauppaan) ihmiset kulkee paljain jaloin joka paikkaan, ikään, sukupuoleen tms katsomatta, kaikilla on rastat, hamppu huulessa ja nähtiin me naishenkilökin kunnon vaaleanharmaan parran kanssa. Oksettavaa. Ei mun paikka siis ollenkaan. Liian hippi ja sotkuinen. Eli musta ei tule Bob Marleytä, valitettavasti. Minä ja matkakumppanini odotettiin kaikki kolme päivää, että bussi tulisi ja veisi meidät Sydneyyn. Minä luin kirjaa ja Lauri vanhoja artikkeleita. Hienoja muistoja Byron Bayltä, en muuta sano. Yhtään kuvaa en ottanut kyseisestä kohteesta, jännä...

Vihdoin. Vihdoin. VIHDOIN!! Koitti Sydney. Aivan mahtavaa palata takaisin. Itseasiassa mun viime visiitistä olikin vierähtänyt 5 kuukautta. Pääsispä niin usein tulevaisuudessakin Sydneyyn. Miksi ei? Kaikki on mahdollista... Tällä muutaman päivän visiitillä ennen Fijiä, mulle paljastui uusia ulottuvuuksia Sydneystä. Ensinnäkin, meidän majotus oli Manlyllä, paikassa jossa en ollut käynyt. Sielä on kuulemma hieno ranta, mutta sateen takia mikään ei oikeestaan näyttänyt hiekkaa ja merta kummallisemmalta. 

Ja meidän tavatessa muutamia paikallisia, oli mulla melkeen kourallinen paikallisia oppaita ympärillä. Mikäs sen hienompaa olla aivan mahtavassa kaupungissa?
Lauantaina 2.3. oli juhlan aika. Sydneyssä Mardi Gras, eteläisen pallonpuoliskon suurin pride. Kiitos näiden paikallisten oppaiden, jotka kehotti meitä menemään ajoissa kadun varteen odottamaan tätä tapahtumaa, saatiin hyvät paikat ja koettiin jotain aivan ylimahtavaa! Tää pride itessään kesti melkeen 2 tuntia, mutta siltä se ei todellakaan tuntunut.
Mulla meni vähän yli toi sateenkaari-kaman ostaminen, oli lippua, pinssiä, vilkkuvat shadelasit, glowstickiä ja mitä vielä...mutta hyvän asian puolesta ja ihmiset oli aivan mahtavia sielä! Kokemus taas muiden kokemuksien joukkoon. Parasta. 

Seuraavaksi voisimmekin sukeltaa Pacific Oceanin syövereihin! It is Fiji time!

Mutkasta matkaa

Niinkuin edellisessä postauksessa jotain jo vihjailin, niin tosiaan tuli piipahdettua tuolla Australian pääkaupungissa Canberrassa. Mun itärannikkon matkustus katkesi pariksi päiväksi tällä erikoisella reissulla. Monen itärannikolla tavatun ihmisen ensimmäinen kommentti oli "Vau, sä haluut nähdä Canberran!" Mmmm.....en oikeestaan. Canberran lentokentällä kerran aiemmin käyneenä niin en voinut odottaa kauheen hienoa kaupunkia tai kokemusta ylipäätään. Kuinka kaikki tapahtui:

Palataan ajassa helmikuun alkuun. Koittaa se päivä, kun olen viimeistä päivää Coral Bayllä ja aikeenani on siis pakata kamat ja lähteä pois ilman sen suurempia kommelluksia. No. Kaikkihan ei tunnetusti mee niinkuin elokuvissa. Tässäkään tapauksessa. Kamoja pakkaillessani ja maailman menoja miettiessäni yhtäkkiä herää kysymys, että MISSÄ MUN PASSI ON?? Kämpän käännettyäni ympäri sataan kertaan, muutamat suomikirosanat suusta päästettyäni totesin että passia ei oo puussa ei maassa. Just my luck. Oli vuorossa soitto lähimmälle poliisiasemalle. (He eivät voineet mua sielä auttaa) ja Suomen Suurlähetystöön. Puhelussa Suurlähetystöön sain sitten kuulla tämän ilouutisen, että jos passia ei löydy niin "pääsen" vierailemaan Canberraan...ja sepäs vasta ilahdutti. Budjetti uusiksi, matkasuunnitelma uusiksi. Kaikki oli vaakalaudalla. Jopa Fiji. (Koska viisumikin piti hoitaa uusiksi, viisumin ollessa vanhan passin numerolla, ja se ei sielä tunnetusti auta.) Mulla olis ollu vaihtoehtona anoa poliisilta hätäpassia (nopeempi/helpompi), mutta sillä kun on vaan yks matkustuskohde ja se yleensä on koti. Ja mä en vielä ollut valmis lähtemään kotiin. 

Fraser Islandin pettymysten nielemisen jälkeen oli siis vuorossa bussimatka Brisbaneen. Ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen näin kaupungin pilvenpiirtäjineen...se tunne. Mutta se Brisbanesta. Yhteinen junamatka Laurin kanssa halki Brisbanen alkoi. Lauri jäi hostellinsa liepeille ja minä jatkoin matkaani lentokentälle. Kohteena siis ACT. Canberrassa ensiksikin mun piti hoitaa itelleni hemaiseva passikuva ja kirjekuori jolla nää kaiffarit Suurlähetystöstä saa sitten passin toimitettua mulle Sydneyyn (Kiitos Miki!). 

Suomen suurlähetystö on karu. Kaikilla muilla mailla hienot kivitalot kunnon portteineen ja vahtikoirineen (:D), turvakameroineen jnejne. Niin Suomen rakennus mustaa lasiamitälie, ja pihaan saat kävellä niinku talliin... Ei porteista tietoakaan. Sen rakennuksen ois muiden joukosta erottanu ilman sitä liehuvaa Suomen lippuakin. Ovikelloa kun painoit niin elämäänsä kyllästynyt naisääni vastaa "Push the door please". Sisään ku pääsin niin ensimmäisenä silmiini osuu Sauli Niinistön kuva. Suomen tasavallan presidentti. Plaah, en halunnu lukea suomea vielä aikoihin....mutta minkäs teet.
 

Brisbanesta mulla ei siis oo kummempaa kerrottavaa. Kivalta se NÄYTTI. Mutta Laurin mielestä tylsä ku mikä. En siis missannu oikeestaan mitään.